Vuonna 2010 järjestettävä MarkkinaGospel -tapahtuma on jo seitsemäs lajiaan. Tapahtuma on pyörinyt vuosittain aina Kangasalan markkinoiden yhteydessä vuodesta 2004 alkaen. Mukana on ollut niin paikallisia kangasalalaisia bändejä, kuin vähän nimekkäämpiäkin bändejä halki Suomen. Haastattelun syynin alle joutuu tällä kertaa tapahtuman perustajajäsen ja isä, Tino "pappa" Åkerlund.

"Vuonna 2004 tammikuussa olin Kangasalan helluntaiseurakunnassa kuuntelemassa tuttua Jumalan sanaa. Kesken puheen minulle heräsi ajatus siitä, miksi puhujat aina vain puhuvat että meidän tulisi kertoa Jumalasta, mutta koskaan emme tee mitään. Samana iltana juttelin helluntaiseurakunnan nuorisopastorille Aapan Sepolle, että nyt olisi syytä toimintaan; järjestetään gospel tapahtuma, jolle katsotaan sopiva ajankohta, kun kangasalalaiset nuoret ovat liikkeellä. Tästä heräsi ajankohtaehdotukseksi paikalliset markkinat, jotka pidetään toukokuussa ja jolloin paljon nuoria on liikkeellä", Tino muistelee.
Ensimmäisen MG:n esiintyjät valittiin pian ja järjestyminen tapahtui nopeasti. Näin järjestettiin ensimmäinen MarkkinaGospel. Tapahtumassa oli arviolta 140 ihmistä koko illan aikana ja lyhyen arvioinnin jälkeen tästä todettiin, että tapahtuma on syytä järjestää uudelleen.

"Järjestäjinä olemme kehittyneet vuosittain, vaikka edelleen mm. aikataulujen kanssa on vuosittain ongelmia. Tapahtumaan tuleva tuskin huomaa, että kyseessä on amatöörien järjestämä tapahtuma, sillä puitteiltaan tapahtuma vastaa hyvin paljolti mitä tahansa ammattimaisesti järjestettyä tapahtumaa", Tino kertoo.
Lisäksi Tinon mukaan uusia musiikkityylejä on otettu vahvasti mukaan ja tapahtuman ohjelmaa on opittu arvioimaan kokonaisvaltaisesti nuorten musiikin kuluttamisen mukaan. Merkittävin muutos tapahtuman laajentumisen kannalta tapahtui vuonna 2006, kun MarkkinaGospel muutti sijaintiaan helluntaiseurakunnasta ensin paikalliselle keskustan läheisyydessä olevalle ala-asteelle, josta sittemmin vuonna 2007 aina tähän päivään asti Kangasalan lukiolle.

"Ensimmäistä kertaa MG:n historiassa, tapahtumassa on tarjolla trance-musiikkia. Lisäksi esiintyjiä on jopa seitsemän kappaletta, mikä tarkoittaa lyhyitä esiintymisaikoja.
Lisäksi tällä hetkellä meillä on suunnitteilla kiertää mahdollisimman monta Kangasalan ylä-astetta, lukiota ja ammattikoulua lävitse muutaman vuoden 2010 esiintyjän kanssa. Tavoitteena on myös fyysisesti esiintyä Kangasalan Markkinoiden lavalla ja kutsua ihmisiä mukaan itse tapahtumaan", Tino kertoo.
Tavoitteina on siis esiintyä Kangasalan Markkinoiden päälavalla, jonne on suunniteltu esiintyvän G-Powered ja räppäri Jukep. Tavoitteena olisi myös käydä terveyskeskuksen vuodeosastolla laulamassa akustisesti muutamia lauluja. Koulut kiertävät Jukep ja Donkey Ride.

"Nuorten panoksena on ollut alusta alkaen järjestää tapahtuma alusta loppuun. Molemmat seurakunnat, luterilainen ja helluntaiseurakunta, tukevat tapahtumaa parhaansa mukaan taloudellisesti ja ovat kannustamassa nuoria tekemään tärkeää työtä. Kuitenkin tapahtuman organisointiin ei seurakuntien tukea ole haluttu ottaa mukaan, vaan organisointi ym. on tapahtunut nuorten toimesta", Tino selostaa.
Tapahtumaa ovat siis tukeneet Kangasalan seurakunta, Kangasalan helluntaiseurakunta, Kangasalan Nuorten Kristillinen Yhdistys (KNKY) ja vuonna 2008 tukea haettiin ja saatiin myös Nuorten Akatemian homma-raha avustuksista. Tällöin rahaa saatiin 500€ Kangasalan osuuspankin kautta, homma-rahan oltua OP:iin yhteyksissä.

2004 Ensimmäisessä MG:ssä esiintyivät Tinon oma bändi, Gun of Love, räppärit Sammy L, dj Ale & Jukep, sekä Guitar Boys. Tällöin paikalla oli pelkästään paikallisia yhtyeitä. Tapahtuma järjestettiin pienellä budjetilla, Kangasalan helluntaiseurakunnan tiloissa.
2005 MarkkinaGospelissa oltiin edelleen samoissa tiloissa, tällä kertaa mukana olivat tamperelainen Unity ja paikallisia yhtyeitä jälleen Gun Of Love, sekä räppärit Sammy L, dj Ale & Jukep. Mukana oli myös draamaryhmä ja KNKY:n (Kangasalan Nuorten Kristillinen Yhdistys) järjestämä kioski. Ensi kertaa tapahtumaan oltiin vuokrattu ulkopuolisia valo- ja pa-laitteita.
2006 Tapahtuma oli tällä kertaa siis fyysisesti Kirkkoharjun ala-asteella, lähellä Kangasalan ydinkeskustaa. Tällöin mukana olivat mainetta niittänyt Realismi (Tampere), Brother Boney (UDF), Steel Wonder (Nastola), sekä paikallisia esiintyjiä: Deogratus, Avunhuuto, Jukep, Urbaanit rusakot eli Sammy L & dj Ale. Mukana oli jälleen myös KNKY kioskin ja yleisen järjestämisen muodossa.
2007 Tämän vuoden tapahtuma siirtyi jälleen ala-asteelta Kangasalan lukiolle. Esiintyjinä olivat: Ahtopaine (Espoo), The Truth (Jurva), Deogratus (Kangasala) ja Ariel trubaduurina (Helsinki). Ensi kertaa ulkopaikkakuntalaisten bändien määrä oli suurempi kuin paikallisten bändien osuus. Päävastuullisina toimi tällä kertaa Tinon mukana Miika Hautala.
2008 Viidennessä MG:ssä nähtiin esiintyvän vain kolme bändiä. Näitä olivat ensimmäistä keikkaansa esiintynyt Donkey Ride (Espoo), Ystävyyden Pilvi (Satakunta) ja paikallinen Deogratus. Päävastuullisina toimivat kyseisenä vuonna Tinon lisäksi Tuomas Tulenheimo ja Anu Kamppari. Tukea saatiin myös Nuorten Akatemian homma-raha toiminnasta, Kangasalan Osuuspankin kautta.
2009 Viimeisimmässä tapahtumassa nähtiin paljon uutta. Tällöin tapahtumassa esiintyivät kaksi peräkkäisen vuoden Gospelin Suomen-mestaria: Donkey Ride (Espoo), joista toinen oli Kaemo (Kokkola) joka esittää hyvin mukaansa tempaavaa reggaeta. Lisäksi mukana olivat Trinitia (Ylöjärvi), HopeTown (Kangasala), sekä helluntaiseurakunnan bändi. Päävastuullisena oli Tinon ohessa Tuukka Hautala.
Tapahtumissa on ollut vuosittain myös puheita aina vierailevista puhujista paikallisen helluntaiseurakunnan pastoriin ja nuorten puheisiin. Lisäksi esiintymisiä helluntaiseurakunnan puolelta on tullut lähes poikkeuksetta draaman muodossa, mitä tässä yhteydessä ei aina mainittu.
Tapahtumaa on ollut miksaamassa: Eero Hyvärinen, Joni Mattila, RMC

"Sanomaltaan MarkkinaGospel on yhä samanlainen, niin kuin Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Jos Jumala suo, meillä on ollut myös salit täynnä ihmisiä muutamia kertoja ja voimme esiintyä tämän positiivisen ongelman johdosta vaikkapa Kangasalan jäähallissa ;)", Tino innostuu.
MarkkinaGospel 2010 on seitsemättä kertaa järjestettävä tapahtuma. Tule mukaan ja katsotaan, olemmeko matkalla kohti Tinon unelmaa.
Haastattelun ja tiivistämisen teki Jukka Saarela.
|